Apuvälineet

Apuvälineet

Arjen apuvälineet

Kun kuulo on heikentynyt, arkisista tilanteista selviäminen voi olla haastavaa. Lähtökohtaisesti oman kuulon mukaan säädetty kuulokoje ja mahdollisesti sen kanssa yhteensopivat esimerkiksi puhelimeen tai televisioon liitettävät lisävarusteet ovat tehokkain ja toimivin apu kuulonalenemaan. Joskus on kuitenkin tilanteita, että ei haluta syystä tai toisesta käyttää kuulokojetta, tai tarvitaan ehkä vielä lisää apua kuulokojeen lisäksi. Tällöin keskusteluapua voi saada kommunikaattoreista, puhelimessa puhuminen voi helpottua vahvistinpuhelimella tai puhelimeen liitettävillä apuvälineillä, television katsomista voi helpottaa lisäkaiuttimella tai kuulokojeen lisävarusteilla, ja niin edelleen. Heikkokuuloisille on hyötyä arjessaan myös esimerkiksi tehokkaasta herätyskellosta tai laitteisiin liitettävästä täristimestä.

 

Tarkempaa tietoa apuvälineistä löydät nettisivuiltamme: www.kuulohansa.fi/arkeen.htm

 

Kuuloasiantuntijasi palvelee sinua kaikissa kuuloon ja kuulemiseen liittyvissä asioissa. Mikäli verkkosivuillamme ei ole tarpeisiisi sopivaa tuotetta, ota yhteyttä meihin (info@kuulohansa.fi tai puh. 09 345 5300), niin pyrimme olemaan avuksesi.

 

 


Näytä yhdellä sivulla
Lajitteluperuste:

Kommunikaattori Bellman Maxi

Tuotenro: BE2020

Edistyksellinen paristokäyttöinen kommunikaattori.

  • Helpot säätimet ja selkeät merkkivalot
  • Voimakas ääni
  • Helppo käyttää selkeiden painikkeiden ja helposti vaihdettavien paristojen ansiosta

Pakkaukseen sisältyy pääpantakuulokkeet, mutta voit käyttää kommunikaattoria myös muilla3,5mm audioliitäntään sopivilla kuulokkeilla. Pakkaukseen sisältyy paristot sekä kaulanauha ja vyöklipsi.

245,00 €
Tuotetta on varastossa

Kommunikaattori Bellman Mino

Tuotenro: BE2030

Edistyksellisempi kommunikaattori, joka käyttää digitaalista signaalinkäsittelytekniikkaa puheen korostamiseen. Kristallinkirkas stereoääni ilman taustahälyä.

  • Helppokäyttöinen
  • Korkealaatuinen
  • Varustettu suuntaavalla Zoom -mikrofonilla
  • Induktiosilmukka-asento, jonka voi myös lukita pois käytöstä tarvittaessa
  • Nopeasti käyttövalmis, helppo liittää televisioon, stereoihin tai muihin äänilähteisiin
  • Ladattava Li-ion akku. Kestää täyteen ladattuna jopa 18 tuntia 

Pakkaus sisältää verkkovirtalaturin sekä kaulanauhan. Pakkauksessa on mukana pääpantakuulokkeet (ks. kuva), mutta voit käyttää kommunikaattoria myös muiden 3,5mm audioliitäntään sopivien kuulokkeiden kanssa.

 

353,00 €
Tuotetta on varastossa

Kommunikaattori Comfort Duett

Tuotenro: 1074

Kommunikaattori Comfort Duett. Erittäin helppokäyttöinen puheenvahvistin.

  • Selkeät isot äänenvoimakkuudensäätönäppäimet (iso + ja iso - näppäin)
  • Induktiosilmukan kuuntelumahdollisuus
  • Säädettävä vasen/oikea äänitasapaino
  • Ladattavat akut, käyttöaika 20 tuntia
  • Käyttövalmis 3 tunnin latauksen jälkeen
  • Paino vain 57 gr 

Pakkaus sisältää: Comfort Duett -kommunikaattorin, laturin, akun sekä korvakuulokkeet (laitetta on halutessanne mahdollista käyttää myös muilla 3,5mm liitäntään sopivilla kuulokkeilla).

255,00 €
Tuotetta on varastossa

Vahvistin-matkapuhelin: Amplicomms M7510 3G simpukka-matkapuhelin

Tuotenro: 905033

Matkapuhelin Amplicomms PowerTel M7510 3G on helppokäyttöinen ja voimakasääninen simpukkapuhelin. Niin soitto- kuin puheäänikin on asetettavissa erittäin voimakkaiksi.

Puhelin voidaan ladata joko normaalilla mikro-usb johdolla tai lataustelineellä. Lataustelineessä puhelin on kätevästi pöydällä ja puhelimen asettaminen sekä ottaminen lataustelineestä onnistuu myös vähemmän näppärillä sormilla. 

Kuulokojeen käyttäjälle M7500 tarjoaa avuksi induktiivisen kuuntelun. Kun kuulokoje on kytketty T-asentoon/T-ohjelmaan eli induktiiviseen kuunteluun ja puhelin nostetaan kuulokojekorvalle, yhdistyy ääni automaattisesti kuuluvaksi kuulokojeiden kautta. 

Tuotteen tarkempi esittely nettisivuillamme: http://www.kuulohansa.fi/M7510.html

Pakkaus sisältää: M7510 puhelimen, akun, lataustelineen, latausjohdon, lyhyen pikakäyttöohjeen (täyspitkä käyttöohje on luettavissa yllälinkatulla nettisivulla - halutessanne täyspitkän käyttöohjeen myös paperisena, voimme pyynnöstä postittaa sen maksutta puhelimen mukana, tai voitte tilata sen maksutta myös myöhemmin).

 

150,00 €
Tuotetta on varastossa

Vahvistinpuhelin: Amplicomms PowerTel 46 lankapuhelin

Tuotenro: 905859

Amplicomms PowerTel 46 on vahvistinpuhelin perinteiseen lankaliittymään. Se on suurikokoinen ja helppokäyttöinen peruspuhelin, jossa on suuret painikkeet ja erittäin voimakas soitto- ja puheääni. Puhelimessa on erityinen VolumeBoost-näppäin, jolla saa helposti lisävoimakkuutta puheääneen.

PowerTel 46:n kuulokeääni on erityisen voimakas ja selkeä. Soittoäänen voimakkuus on jopa 90dB, jonka lisäksi saapuvasta puhelusta kertoo merkkivalo. Puhelimen kuulokkeessa on induktiokela, joka siirtää puhelimen äänen langattomasti kuulokojeisiin silloin kun puhelin nostetaan kojekorvalle. Ominaisuus toimii uusissa ja vanhoissa kuulokojeissa.

Lue lisää tuotteesta nettisivuiltamme: http://www.kuulohansa.fi/PT46.htm

40,00 €
Tuote on loppu varastostamme. Tilauksella voi olla normaalia pidempi toimitusaika. Voit tiedustella ajantasaista varastotilannetta: info@kuulohansa.fi tai puh. 09 345 5300.

Puhelimelle: Bellman BE9159 pienoissilmukka

Tuotenro: BE9159

Bellman pienoissilmukka on korkealaatuinen kaulasilmukka. Kuulokojeilla, joissa on sisäänrakennettu induktiokela, voidaan kuunnella eri audiolähteitä pienoissilmukan kanssa. Pienoissilmukka eli kaulasilmukka roikkuu kaulassa ja siihen voidaan liittää erilaisia äänilähteitä (3,5mm plugiliitin). Ääni siirtyy langattomasti kuulokojeisiin.

BE9159 -pienoissilmukassa on pehmeä kaulanauha, joka on miellyttävä käyttää. Bellman-silmukka on myös pienin ja tyylikkäin valikoimissamme oleva kaulasilmukka. 

Tutustu tuotteen esitteeseen: http://www.kuulohansa.fi/pdf/BE9159_kaulasilmukka.pdf

70,00 €
Tuotetta on varastossa

Puhelimelle: Amplicomms BTH 1410-NL Bluetooth-silmukka

Tuotenro: 903954

Amplicomms BTH1410-NL -kaulasilmukka toimii kaikenmerkkisten ja -mallisten kuulokojeiden kanssa, joissa on induktiivisen kuuntelun mahdollisuus. Se tuo kaikkien Bluetooth-yhdistettävien laitteiden äänen kuulokojeisiisi langattomasti. Silmukka yhdistetään esimerkiksi matkapuhelimeen Bluetooth-yhteyttä käyttäen. 

Lue lisää tuotteesta nettisivuiltamme: http://www.kuulohansa.fi/BTH1410_NL.htm

100,00 €
Tuote on loppu varastostamme. Tilauksella voi olla normaalia pidempi toimitusaika. Voit tiedustella ajantasaista varastotilannetta: info@kuulohansa.fi tai puh. 09 345 5300.

Puhelimelle: Amplicomms BTH 1400 Bluetooth-vahvistinkuuloke

Tuotenro: 903947

Erittäin voimakkaan vahvistuksen kuulokkeet, jotka yhdistetään matkapuhelimeen Bluetooth-yhteydellä. Kuulokkeilla saadaan jopa 120 dB:näänenvoimakkuus (äänenpaine). Toimii kaikissa puhelimissa, joissa on Bluetooth 3.0 -yhteys. Kuulokkeissa on ladattava akku. Micro-USBlatausjohto kuuluu hintaan.

Lue lisää tuotteesta nettisivuiltamme: http://www.kuulohansa.fi/BTH1400.htm

90,00 €
Tuotetta on varastossa

Puhelimelle: Amplicomms NL 100 -pienoissilmukka

Tuotenro: 592742

Edullinen pienoissilmukka, joka yhdistetään matkapuhelimeen 2.5 tai 3.5mm liittimellä. Silmukka on helppokäyttöinen, paristotoiminen. Silmukassa sisäänrakennettu mikrofoni, äänenvoimakkuudensäädin ja pariston merkkivalo. Hinta sisältää 2.5mm - 3.5mm sovittimen eli käy lähes mihin tahansa äänilähteeseen.

40,00 €
Tuotetta on varastossa

TV:n kuunteluun: Amplicomms TV Soundbox

Tuotenro: 903114

Amplicomms TV SoundBox on korkeatasoinen langaton lisäkaiutin, jolla esimerkiksi television ääni saadaan lähemmäksi kuulijaa. Tämä helpottaa television äänen erotusta kun äänilähteen ja korvan välissä ei ole hälyä ja häiriöääniä.

TV SoundBox on suosituin TV:n kuuntelun apuvälineemme helppokäyttöisyytensä ja mukavuutensa vuoksi (ei tarvetta pitää erillisiä kuulokkeita päässä). Älä sulkeudu omaan äänimaailmaasi kuulokkeilla vaan nauti television katselusta yhdessä perheen kanssa. Henkilökohtainen lisäkaiutin tuo avun kuulemiseen!

Lue lisää tuotteesta nettisivuiltamme: http://www.kuulohansa.fi/TV_SoundBox.html

190,00 €
Tuotetta on varastossa

TV:n kuunteluun: Amplicomms HS1300 -vahvistinkuulokkeet

Tuotenro: 903718

Korkeatasoiset ja mukavat langattomat vahvistinkuulokkeet, joiden äänenvoimakkuus voi olla jopa 120 dB. Säädettävä pääpanta ja miellyttävät pehmusteet tekevät kuuntelusta mukavaa. Ladattavat akut ja vara-akut sisältyvät hintaan. Jalustassa latauslaite akkuja varten.Erillinen äänen voimakkuuden säätö oikealle ja vasemmalle kuulokkeelle.

 

Lue lisää tuotteesta nettisivuiltamme: http://www.kuulohansa.fi/HS1300.htm

150,00 €
Tuote on loppu varastostamme. Tilauksella voi olla normaalia pidempi toimitusaika. Voit tiedustella ajantasaista varastotilannetta: info@kuulohansa.fi tai puh. 09 345 5300.

TV:n kuunteluun: Amplicomms TV2500 langattomat vahvistinkuulokkeet

Tuotenro: 903725

Amplicomms TV 2500 -vahvistinkuulokkeet ovat erittäin tehokas ja voimakas apu langattomaan TV:n kuunteluun. Kuulokkeet voidaan yhdistää käytännössä mihin tahansa audiolähteeseen. Kuulokkeilla saavutetaan jopa 120 dB voimakkuus.

HUOM! Erittäin voimakas vahvistus 120 dB!

Lue lisää tuotteesta nettisivuiltamme: http://www.kuulohansa.fi/TV2500.htm

160,00 €
Tuotetta on varastossa

TV:n kuunteluun: Amplicomms TV2510-NL pienoissilmukka

Tuotenro: 903787

Amplicomms TV 2510-NL on kotikäyttöön tarkoitettu lähettimellä varustettu pienoissilmukka, joka voidaan yhdistää käytännössä mihin tahansa audiolähteeseen, kuten televisioon. Kuuntelu tapahtuu kuulokojeiden induktiivista kuuntelua käyttäen.

 

Lue lisää tuotteesta nettisivuiltamme: http://www.kuulohansa.fi/TV2510-NL.htm

170,00 €
Tuotetta on varastossa

TV:n kuunteluun: Amplicomms HS 100 LR -kuulokkeet

Tuotenro: 903688

Amplicomms HS100 LR -kuulokkeissa on erikseen äänenvoimakkuuden säätö oikealle ja vasemmalle kuulokkeelle. Kuulokkeiden toistoalue 20 Hz - 20 KHz. Laadukkaat pehmusteet korvan ympärillä vaimentavat tehokkaasti ympäristön häiriöääniä. Johdon pituus 1,2 m. Pakkauksessa myös 3,1 metrin johto.

Kuulokkeet liitetään television, radion, musiikkisoittimen, tms. kuulokeliitäntään.

Huom! Kuulokkeet ovat kooltaan melko napakat. Mikäli koet tarvitsevasi isompaa kokoa kuulokkeisiin, suosittelemme tutustumaan Amplicomms HS 1300 kuulokkeisiin.

 

40,00 €
Tuotetta on varastossa

Herätyskello: Amplicomms TCL 210 -matkaherätyskello tärinällä

Tuotenro: 595057

TCL 210 Travel on paristokäyttöinen täristävä matkaherätyskello, jossa on erittäin voimakas ääni ja täristys

60,00 €
Tuotetta on varastossa

Puhelimelle: Amplicomms SA40 Bluetooth vahvistinkuuloke matkapuh.

Tuotenro: 903732

Vahvistinkuuloke yhdistetään matkapuhelimeen Bluetooth-yhteydellä. Kuuloke painetaan korvaa vasten ja sen puheäänen vahvistus on jopa +40 dB.

 

Lue lisää nettisivuiltamme: http://www.kuulohansa.fi/SA40.htm

130,00 €
Tuotetta on varastossa

Klarna Checkout
-kauppiaan tiedot